Mallikoulu 2015 part 3

Viimeistä viedään ainakin tältä osalta.

Mitkä fiilikset mulle jäi ohjelmasta Mallikoulu?

Kaikin puolin todella hyvillä fiiliksillä tämä kokemus saatiin päätökseen ja olen todella iloinen, että toissa vuoden joulukuussa päätin lähettää hakemuksen kyseiseen kilpailuun. Kokemus oli niin opettavainen ja avartava, että voin vain olla super onnellinen päästyäni mukaan ohjelmaan ja päästyäni kokemaan kaiken tämän. Opin paljon mallimaailmasta, opin tv-ohjelman tekemisestä, sain upeita uusia ystäviä, opin olemaan luontevammin kameran edessä, opin paljon toisista ihmisistä ja tärkeimpänä opin omasta itsestäni kaikkein eniten. 

Mallikoulu opetti mulle todella paljon asioita itsestäni. Olen aina ollut itsevarma, avoin ja suorapuheinen. Mutta nyt kyseiset sanat voidaan ainakin tuplata. Moni on ihmetellyt eikö negatiiviset kommentit, haukkumiset ja nettien keskustelu palstojen tekstit satuta. Eikö mallimaailma olekaan niin raadollinen kuin annetaan ymmärtää? En koe sitä ainakaan niin. Totta se on, että ulkonäköä arvostellaan koko ajan joka suunnalta. Tulee sekä hyvää, että huonoa palautetta. Joku tykkää kasvoistani kun samalla toinen ei voi niitä sietää. Kumminkin aina pääosin arvostellaan ulkonäköä. Siispä yritän aina muistaa sanat jotka eräs tärkeä henkilö minulle sanoi; "Kaikkia et voi koskaan miellyttää." Tärkeintä oli olla oma itseni eikä muuttaa sanojani ja mielipiteitäni toisten mukaan. Isoimpana asiana opin luottamaan itseeni ja tekemään päätöksiä paremmin.

Mikäli kolmatta pudotusta ei laskettaisi oli minun osalta jännittävin hetki astella Jussi Gaalan lavalle. Päällämme olevat puvut suunnitellut Katri Niskanen oli juuri ennen lavalle astelemistani neulannut pukuani pienemmäksi nuppineuloilla jotta mekko ei pääsisi putoamaan yltäni. Kasvoni olisivat varmaankin hohtaneet kirkkaan punaisina ilman meikkikerrosta kun jännitin niin paljon ettei mekko vain valahtaisi päältäni. Onneksi kaikki sujui hyvin ja oli hieno kokemus päästä ojentamaan palkinto ja kantamaan kerrassaan upeaa pukua. Yllä oleva kuva on otettu toisena pudotuspäivänä. Sain tuolloin tuomarilta palautetta näyttäväni jopa ihan kaksitoista vuotiaalta. Hauska fakta on se etten esim. meikannut koko ohjelman kuvausten aikana ollenkaan. Kasvoillani nähtiin meikkiä vain kun meikkaajat meidät kaunistivat sekä meikkikoulun aikana kun meille annettiin ohjeeksi luoda casting meikki. Meille neuvottiin saapua toiseen castingiin, eli Mallikoulun ensimmäiseen tv:ssä näytetyn jakson kuvauksiin täysin meikittä. Ajattelin, että miksi meikkaisin kuvauksissakaan, kun kerran toivottavaa olisi se, että olisimme mahdollisimman luonnollisina. Moni totesi, että tottahan se on että näytän todella nuorelta kun olin laittanut yllä mainittuun pudotukseen vain nudemeikin. Hehheh eipä ollut edes sitä nude meikkiä kasvoillani tuolloin... Jokainen tuomareilta tullut palaute ja kommentti painettiin tarkasti mieleen. Niistä voi aina oppia ja kehittyä sillä oppimaanhan Mallikouluun tultiin.

Sitä on vaikea selittää miltä tuntui katsoa omaa itseään tv-ruudulta. Miettisikö siinä sitä mitä kaikki ohjelman katsojat tulisivat miettimään siellä kotisohvilla juuri minusta. Vain 170cm pitkä tyttö muiden helposti paljon pidempien mallikokelaiden joukossa herätti varmasti paljon keskustelua. Mutta ei minulla tullut mieleen sännätä lukemaan keskustelupalstojen kirjoituksia siitä mitä minusta ajateltaisiin. Olin iloinen kun vanhempani ja läheiseni sanoivat, että hyvin meni ja olivat ylpeitä minusta. 

Tämä matka oli pitkä ja antoisa. Loppujen lopuksi saavutin yhden suurista unelmistani ja sain sopimuksen mallitoimisto Paparazzin kanssa. En tiedä olisinko ikinä sitä saavuttanut jos en olisi hakenut mukaan Mallikouluun. En olisi myöskään koskaan lähtenyt mukaan kilpailuun ilman isosiskoni ja ystävieni tukea. Mutta tärkein kiitos kuuluu rakkaille vanhemmilleni jotka tukivat minua koko matkan ajan ja tukevat jokaisena päivänä tästä eteenpäinkin. 

Kun kilpailu päättyi minun osaltani ja minua haastateltiin viimeisen kerran ennen kotiin lähtöä mallitalolta sanoin "Kilpailu ehkä päättyy osaltani tähän, mutta muu ei". Tahdon vain sanoa, että unelmia pitää tavoitella eikä ikinä saa luovuttaa. 

Mallikoulu 2015 part 1

Mallikoulu 2015 part 2

Mallikoulu 2015 part 2

Mitä siellä kulissien takana oikeasti tehtiin? 

 

Mallikoulu oli paljon muutakin kuin se mitä telkkarissa näkyi. Kaikkea en tietenkään voi paljastaa ja pidänkin vieläkin samaa tiukkaa linjaa siitä, että niitä asioita mitä ei Mallikoulun aikana saanut kertoa, en kerro nytkään. Me opittiin paljon, saatiin hienoja kokemuksia, tavattiin uusia ihmisiä ja yhtenä tärkeimpänä: pidettiin hauskaa. Me kymmenen kilpailijaa tutustuttiin toisiimme tosi nopeasti ja ekoina päivinä oli jo todella hyviä kaveri suhteita kehitetty ja yhteinen whatsapp ryhmäkin syntyi jo toisena päivänä kun mallitalossa asuttiin. Vaikka kyseessä olikin kilpailu ja olimme kaikki toistemme kilpakumppaneita oli meidän välit tosi hyvät.

Paljon olen kuullut palautetta ystäviltä sekä tuntemattomilta, että jaksoissa ei loppujen lopuksi ollut paljoakaan sisältöä ja yksi jakso olisi vaikka voinut sisältää kahdet kuvaukset. No omasta mielestä yhdessä jaksossa oli ihan tarpeeksi sisältöä sillä aina yhtä jaksoa varten kuvattiin monia tunteja materiaalia. Päivät oli pitkiä ja kuvattiin helposti aamusta iltaan/yöhön. Mitä asioita jäi sitten pois telkkarista? Mm.  juhlimme Eveliinan synttäreitä kakun merkeissä, tanssittiin kun musiikki soi illalla ympäri mallitaloa, kokkailtiin yhdessä, käytiin shoppailemassa, naurettiin ja katottiin leffaa. Tästä jokainen siis voi päätellä, että olihan meillä siellä vapaa aikaakin, jonka jokainen käyttikin haluamallaan tavalla. Yksi lähti ulos juoksemaan, yksi rentoutun hieronta tuolissa, joku luki kirjaa kuulokkeet korvilla ja jotkut katsoivat kotiteatterista leffaa.

Koska meitä oli kymmenen naista asumassa saman katon alla olisi voinut olettaa, että draamalta ei voisi välttyä. Meillä oli loppujen lopuksi todella hyvät välit koko kuvauksien ajan. Itse olin tyytyväinen siihen, että ohjelmaan ei myöskään haettu ylimääräistä draamaa pienten asioiden suurentelulla.

Paljon on tullut kysymyksiä myös siitä, että syötiinkö me siellä mitä, moneltako ja maksoimmeko ruuat itse. Aika itsestäänselvyytenä luulisi olevan se, että ohjelman kuvausten ajan saimme ruuat ohjelman puolesta. Niinkuin ohjelmassakin näkyi, monesti ruoka syötiin autossa matkalla paikasta A paikkaan B. Usein kiireessä meidän ruoka olikin Picnikin salaatti, patonki, keitto tai vastaava.

Meiltä haastateltiin aina päivittäin päivän kuulumiset ja juteltiin läpi päivän tapahtumat. Haastattelun vaikein kysymys oli aina se, että kuka tulee jättämään mallitalon seuraavana. Oli todella vaikea arvioida itseään ja etenkin verrata itseään muihin, sillä ei sitä todellakaan voinut tietää miten muilla oli mennyt esim. kuvaukset kun ei itsekään vielä tiennyt miten itsellä oli sujunut. Haastattelut olivat itselleni yksi päivän parhaista hetkistä kun pääsi pohtimaan sitä mitä pitkän päivän aikana oli tapahtunut.

"Kulissien takana" jokainen kuvaustiimin jäsen tuli tutuksi ja kaikki olivat mukavia. Aina pystyi keskustelemaan ja kysymään melkein mitä vain jos jotain kysyttävää tuli. Hauskimpaan hetkeen kuvausryhmän kanssa liittyy Petra. Me oltiin Petran kanssa ainoita huoneessa pakkaamassa tavaroita pudotusta edeltävänä iltana, kun kuvaaja tuli pyytämään meitä heittämään läppää kameralle luonnollisesti. Eihän siitä mitään tullut kun puoliväkisin väännettiin läppää ihan naurettavista asioista... Mutta hauskaa oli! Harmi(ja ehkä onneksi) ettei sitä kohtausta tullut telkkariin.

Kun kilpailu päättyi omalta osaltani lähdettiin kotiin lähes suoraan tuomareiden luota. Haettiin vain tavarat ja lähdettiin kohti kotia autokyydillä. Siinä vaiheessa ei päässyt enää näkemään muita kilpakumppaneita. Se annettiin myös ohjeeksi, että vielä talossa asuvat eivät saisi kertoa kuka seuraavaksi on pudonnut ettei tieto putoamisjärjestyksestä lähtisi leviämään.

Vaikea kertoa siitä mitä kaikkea kulissien takana kun koko Mallikoulu oli niin suuri kokemus. Seuraavassa ja viimeisessä osassa on vuorossa fiilikset ja se että miltä näin jälkikäteen tuntuu että on ollut mukana ohjelmassa.

Ensimmäiseen Mallikoulu teksti osaan pääset tästä.

Mallikoulu 2015 part 1

Kädet hikoilee ja tärisee.

 Ääni värisee.
Posket punoittaa.

Haron hiuksia, nostan housuja, suoristan paitaa. 

Hengitän syvään.  

Tänään on päivälleen vuosi siitä kun mun matka ohjelmassa Mallikoulu alkoi. Vuosi on kulunut todella nopeasti ja tuntuu osaltaan jopa hölmöltä puhua aiheesta nyt. En tiennyt koko ohjelman olemassaolosta tai edes siitä että ohjelmaan haetaan kilpailijoita ennen kuin kaverini vinkkasi että tämmöinen on tulossa. Aina mallinurasta haaveilleena päätin laittaa hakemuksen menemään ja katsoa tuleeko tästä jotakin. Tasan vuosi sitten 19.1.2015 oli Mallikoulun ensimmäinen casting-tilaisuus johon minut kutsuttiin. Paniikissa mietin aamulla että mitä laitan päälle ja mietin mitä tarvitsen mukaan. Mukaan lähti äitini, sillä yksin en olisi varmaan selvinnyt edes perille kun jännitin niin paljon. 

Ensimmäinen casting pidettiin mallitoimisto Paparazzin tiloissa Helsingissä. Paikalle saapuessa rentouduin jollain tasolla kun näin kuinka paljon pidempiä kaikki muut tytöt olivat minun rinnalla. Päätin että pääsin sitten jatkoon tai en olisin onnellinen että pääsin noinkin pitkälle. Niin paljon erilaisia kasvoja ja niin paljon upeita tyttöjä. Mieleen tuosta tilasta jäi erityisesti ihana ja puhelias Sofia.

Useampi haastattelu, mitat ja keskustelu psygologin kanssa oli takana ja ensimmäinen casting oli minun osaltani ohi. Ensimmäinen casting meni mielestäni hyvin ja olin todella shokissa ja hämmentynyt kun muutaman tunnin päästä vieressäni istuvalle äidilleni soitettiin ja kerrottiin, että minut on valittu 20 parhaan tytön joukkoon. Seuraavana päivänä oleva toinen casting kuvattaisiin Pasilassa MTV:n studiolla mukaan ohjelmaan ja sieltä valittavat 10 parasta tyttöä muuttaisivat suoraan mallitaloon. Paniikissa lähdin pakkaamaan kotiin tavaroita Helsingistä, missä olimme vielä soiton saadessamme. Mitä kaikkea sitä voisi tarvita muuttaessaan Mallitaloon osaltaan määrittelemättömäksi ajaksi? Lisää stressiä aiheutti se että studiossa kuvattaessa toista castingiä ei saanut olla mustia tai valkoisia vaatteita päällä. Lähdin juuri ennen kauppojen sulkemisaikaa metsästämään vielä itselleni vaaleat farkut.



Toinen casting päivä oli pitkä. Sen aikana moneen kertaan ehti jännittää ja miettiä että mitä 170cm tyttö tekee tuolla yli 10cm pidempien joukossa. Oma usko asiaan ei loppunut kesken, tuntui vain niin erikoiselta olla niin paljon lyhyempänä tuossa joukossa. Hetki hetkeltä sain enemmän intoa päästä näyttämään, että kyllä musta sitä jotain löytyy mikä kompensoi puuttuvia senttejä. Heti kun pääsi tyttöjen kanssa keskustelemaan niin kolahti yhden tytön kanssa ja juttua löytyi kuin oltaisiin tunnettu jo pitkäänkin. Amanda oli kanssani porukan lyhyimpiä ja meistä löytyikin paljon samaa. Monen muunkin tytön kanssa tuli juteltua ja yhdelle tytöistä lainasin pinkkiä toppianikin. Jotta voisin toistaa itseäni vielä vähän, niin jännitin aivan järkyttävän paljon tuomareiden eteen kävelyä. Minulla oli täydellisesti ihan postauksen alussa kirjoittamani fiilikset. Pituuteni oli eniten esillä tuomarien kanssa keskustellessa. Muita tuomareita en ollut etukäteen tavannut kuin Jari Leskisen joka oli mukana ensimmäisen castingin haastatteluissa.

Jäi hyvä maku suuhun tuomareista enkä jännittänyt ketään heistä mitenkään erityisesti. Pitkä odotus palkittiin kun kaikki meistä kutsuttiin tuomareiden eteen ja oli aika kuulla ketkä meistä muuttaisivat mallitaloon ja keiden osalta kilpailu päättyisi tähän. Kun kuulin oman nimeni ensimmäisenä ja pyydettiin astumaan eteenpäin päässä pyörivät ajatukset vain siitä, että mitä sitten jos en pääse jatkoon. Sitä palaisi vain takaisin koulun penkille ja olisi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Omaksi onneksi Annen suusta kuului hyviä uutisia, minä pääsin jatkamaan kilpailua yhdeksän muun upean tytön kanssa!

 Tästä se vasta lähtisikin käyntiin. Kilpailu tulisi olemaan kovaa. Niin erilaisia tyttöjä; tummaa, vaaleaa, pitkää, lyhyempää ja monta erilaista persoona joista jokainen on tullut voittamaan ja oppimaan paljon uutta. Jokainen meistä tahtoisi olla seuraava Suvi Koponen(Riggs). Omia vahvuuksiani ovat omasta mielestäni kasvot, avoimuus ja asenne. Suoraan taloon muuttaminen tuntui siistiltä, koska Vantaalla sijaitseva Mallitalo oli kertakaikkiaan upea!



Koska Mallikoulu aiheena herättää kysymyksiä ja nyt kun tätä tekstiä olen sormet kipeänä kirjoittanut totean, kirjoitan tästä kolmessa osassa. Tässä on nyt ensimmäinen osa joka on pintaraapaisu koko isosta kokemuksesta. Toisessa osassa kirjoitan enemmänkin siitä mitä kulissien takana tapahtui ja siitä millaista oli päästä tekemään tv-ohjelmaa. Kolmas osa on pyhitetty fiiliksille koko kokemuksesta ja siitä mitä juuri minä opin ja sain irti kokemuksesta ja miten ohjelmaan mukaan lähteminen on vaikuttanut mun elämää.

 Oikealta vasemmalle:
Maya, Nette, Emma, Yilin, Cecilia, Sofia, Petra, Amanda, minä ja Eveliina

Photoshoot with Nadi

Viime lauantaina pääsin Nadi Hammoudan kameran eteen. 

Last saturdays photoshoot with talented Nadi Hammouda.

Alien photoshoot

Vaikka nämä kuvaukset olivat jo kesällä niin tahdon silti jakaa nämä kuvat tänne. Kiva katsoa välillä "vanhoja kuvia". Miltä näyttää, sopisiko mulle punaiset hiukset?

Photos was for Make-up Artist Piia Hiltuses portfolio

Photographer: Paavo Lehtonen

Stylist: Noora Makkonen

Year 2015

Vuosi 2015 oli ehdottomasti elämäni paras vuosi tähän mennessä. 

Miksi?

Olihan vuodessa myös paljon alamäkiä ja ikäviä asioitakin tapahtui, mutta tein asioita mitä rakastan, saavutin tavoitteita, sain uusia ystäviä, tapasin inspiroivia ihmisiä, vietin viimeisen kesän alaikäisenä ja muutin omilleen. Kasvoin todella paljon henkisesti ja opin paljon uusia asioita itsestäni. Opin tekemään päätöksiä paremmin, luottamaan itseeni ja kuuntelemaan.

Heti tammikuussa tapahtui aika isoja asioita kun sain vastauksen hakemukseeni ja minut kutsuttiin Mallikoulu ohjelman Castingiin Helsinkiin. Pääsin mukaan ohjelmaan ja muutin yhdeksän muun tytön kanssa mallitaloon. Kokemuksista Mallikoulussa kirjoitan tämän kuun aikana oman postauksen.

Kun Tv-ohjelman kuvaukset olivat omalta osaltani ohi pääsin mallitoimisto Paparazzin listoille. Suurin haave pienestä pitäen on ollut saada mallisopimus ja päästä tekemään töitä mallina.

Maaliskuussa saimme kaverin kanssa muutaman päivän varoitusajalla liput Katy Perryn keikalle joka oli aivan huikea. 

Toukokuussa mulla oli ensimmäiset testi kuvaukset ohjelman kautta tutuksi tulleen kuvaajan kanssa. Siitä lähtien on ollut kuvauksia säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja jokaisten kuvauksien jälkeen on aina enemmän ja enemmän suuri palo tähän hommaan. Toukokuussa päästiin myös juhlimaan kun siskoni sai lukion päätökseen ja sai valkolakin päähän.

Alkukesä kului rästiin jääneitä kursseja suorittaessa kesäkoulussa. Muuten vietin kesän kavereiden kanssa nauttien niistä harvoista auringoisista päivistä. 

Elokuun alussa olin ensimmäistä kertaa festareilla kun olimme kaverin kanssa Weekend Festareilla 7.-8.8. Lisäksi koulun sijaan aloitin elokuussa kymmenen viikon työharjottelun Upinniemen varuskunnan sotilaskodissa. 

Syyskuun kohokohtia oli kun uusi lehti Leon Magazine julkaistiin ja olin sen julisteessa ja useammassa kuvassa mallina. Lehti on omasta mielestä kivan erilainen ja mielenkiintoinen ja oli ihana saada siitä oma kappale kotiin. 

Lokakuu oli todella kiireinen. Pääsin malliksi musiikkivideon kuvauksiin, joka oli upea kokemus(tästä myöhemmin lisää STAY TUNED). Loppukuusta koittikin se päivä jota jokainen nuori odottaa innolla ja ehkä vähän jännittäen. Lokakuun 23. täytin kahdeksantoista ja sitä juhlittiin kotona ensin perheen kesken ja lisäksi baarissa ystävien kanssa. Valitettavasti mikään ei ole ikuista ja parhaat lähtevät aina ensimmäisenä ja tämä jouduttiin kokemaan kun perheemme rakas beauceron koira Falcon sai siivet selkäänsä 28.10.

Marraskuun neljäs olin HMxBalmain kutsuvieras tilaisuudessa jossa myytiin päivää ennen malliston vaatteita. Muutin omaan asuntoon Pohjois-Haagaan 16 päivä. Marraskuussa pääsin myös useamman kerran lentokoneeseen sillä pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille kuvauksiin kun minut lennätettiin Ruotsiin kansainvälisen lehden kuvauksiin ja loppukuusta lähdin lomalle Canarialle.

Joulukuussa juhlittiin sitten useita pikkujouluja ja rauhoituttiin joulun viettoon. Hyvin sujunut ja juuri sopivasti joulu-marraskuun vaihteeseen osunut Canarian reissu ajoi asiansa ja oli mukava palata kylmään Suomeen kun oli saanut viikon rentoutua ja saada kasvoille kourallinen pisamia lisää. Vuosi vaihtui ja uuden käsikirjoitusta on alettu jo kirjoittaa. Varsinaisia uudenvuoden lupauksia en luvannut, tavoitteena vain tehdä tästä vuodesta entistä upeampi. 

Kiitos kaikille jotka olitte osa minun vuotta 2015!